KUMPPANIT
Yhteistyön voimaa
ARVOKAMAA-musikaalin toteuttamisessa on valtava määrä pieniä yksityiskohtia ja melko lailla suuriakin. Mukana tämänkertaisessa projektissamme on eri tavoin ja eri kokoisella panostuksella ollut kaikkiaan yli 60 henkeä. Lisäksi käytössä on lavasteet, joita viime vuonna oli tekemässä noin 60 kuvataidekoululaista.
Erityiskiitokset Kellokosken koululle tuesta ja avusta, tavaroiden lainasta sekä ennen kaikkea harjoitustiloista. Olette kultaa, Anne Kärpänen, Pasi Hartikainen, Vesa Lyytikäinen ja Jari Paldanius!
Säveltäjä-tuottaja kiittää vielä erikseen omasta tärkeästä panoksestaan seuraavia: Mika Autere ja Ia Ensterä. Markkinoinnissa ja tiedotuksessa ovat olleet apuna lisäksi Eveliina Kortelainen, Nina Alivirta sekä näyttelijöistä Venla Kortelainen, Elsa Kurola sekä Jenni Laaksonen.
Tukijat ja sponsorit
Musikaalin toteutuksen on mahdollistanut tänä vuonna Tuusulan kulttuuritoimi. Upeaa, että kunta on lähtenyt tukemaan kulttuurin muodossa olevaa kiusaamisen vastaista toimintaa! Olemme hyvin kiitollisia lisäksi meitä eri tavoin tukeneille yhteisöille, yrityksille ja yksityishenkilöille.
Yksityishenkilöt
Kiitos avusta Toni Riekkinen ja Matti Hyppönen!
Yhteisöt ja yritykset
Tuusulan kunta, Kivaa juhliisi, Kahvila Kinuskilla, Hyrylän Pizza, Kukkamummi, Fruitbox, 24Rent, Kakkutalo Gilan, Ticcola Oy ja Kellokosken apteekki.